Viimeviikonloppuna vietimme minä, mieheni, Marja ja Jani,  pikku Mimosa sekä dobermanni Nikita kivan viikonlopun.  Teimme nimittäin ensimmäisen kulttuurimatkan Mimosan kanssa Retrettiin. Retretti oli viimeistä päivää auki tänä kesänä.  Tämä oli ensimmäinen pitempi matka Mimosalle, ja jännitimme vähän miten hän jaksaa keskittyä tauluihin ja kotiutua uuteen ympäristöön. Läksimme lauantaina ajamaan Joensuusta, jonne tulimme mieheni kanssa jo perjantai-iltana. Meille oli varattu mökki Hienosen lomamökeiltä http://www.hienosenlomamokit.fi/

Meille oli varattu Kiviniemi ja mökki näytti tältä

 


 
v

Mökissä oli kaikki tarvittava valmiina (veimme tietenkin omat lakanat ja pyyhkeet). Kaikkialla oli kynttilälyhtyjä tunnelmaa luomassa. Mökin oli sisustanut enkelinystävä, koska enkeleitä oli seinillä monen monta. Olimme todella tyytyväisiä kaikenkaikkiaan yöpymispaikkaan, varsinkin kun rannassa oli soutuvene, jolla kävimme mieheni kanssa illalla soutelemassa. Lisäksi sauna lämpesi puilla, ja saimme saunoa pehmeän tuntuisissa löylyissä.

Pikku Mimosan ilme oli uudessa ympäristössä vähän totinen.

Sunnuntaina kävimme taidenäyttelyssä. Mimosa jaksoi olla valveilla koko kierroksen ajan. Näyttelyn teemana tänä kesänä oli Helene Schjerfbeck ja taiteilijasisaret. Saimme ihailla ihania tauluja

Kaikkein eniten Mimosa ihastui näihin Lasten Retretissä olleisiin Kaarina Alstan tauluihin

Toisen kuvan Vuodatus kadotti

Lisää hänen töitään löytyy täältä http://www.elisanet.fi/muimonen/arra/index.htm ja http://www.helsingintaiteilijaseura.fi/hts/?q=gallery&g2_itemId=17815 ja http://www.retretti.fi/index.asp?language=1