Sain kaksi tunnustusta  Marjalta http://roseberrystyle.blogspot.com/ ja  toisetkin  http://amalia48.vuodatus.net/ blogista.

Laita linkki blogiin josta tunnustuksen sait, jaa 7 faktaa itsestäsi, anna eteenpäin 15 blogille ja ilmoita heille tunnustuksesta

Vuodatus kadotti kaksi kuvaa

Ja lisäksi vielä blogista http://piccolo.vuodatus.net/

 Vuodatus kadotti kuvan

 

KIITOS

Joten ensin 7 Faktaa itsestäni

1. Perhe on minulle kaikkein tärkeintä maailmassa

2. Sain 1.12.2010 alkaen elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan 53 -vuotiaana (syntymäpäivänäni).  On vieläkin uskomaton ja leijaileva olotila. Minusta tuli asiakasneuvoja.

3. Minusta on maailman ihaninta olla mummo. En arvannutkaan, että minustakin tulee samanlainen hössöttäjä kuin mummot yleensä ovat.

4. Minua vaivaa aikapula. Olisi niin paljon kaikkia ideoita mielessä ja haluaisi kaikkea kokeilla.

5. Minusta kevät on ihanin vuodenaika. Kesä on edessä,  ja on niin odottava mieli. Ihana valo lisääntyy päivä päivältä.  Otin viikon lomani huhtikuulle, että saan nauttia valosta Pielisen jäällä tai jos jäitä ei ole niin ainakin rantakoivikossa. Ja entäs ensimmäiset hiirenkorvat - ihanaa

6. Olen kotihiiri. Mikäpä minulla on täällä Ukkelin kanssa köpötellessä.

7. Minulla on levottomat kädet. En osaa istua TV:n edessä ilman neuletta tai jotain ristipistoiltavaa asiaa tai virkkausta tai ompelusta tai.....

 

Sitten haluan lähettää tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanille blogiystäville

http://www.huopatossunen.vuodatus.net/

http://neulemuistio.vuodatus.net/

http://annelinkasityot.vuodatus.net/

http://pirjopon.vuodatus.net/

http://samarny.vuodatus.net/

http://paivinaskartelut.vuodatus.net/

http://kermahattu.vuodatus.net/

http://huvitus.vuodatus.net/

http://akileija.i28.fi/

http://violetti.vuodatus.net/

http://pikkuunelmia.vuodatus.net/

http://mammutinpuikot.blogspot.com/

http://maajo85.blogspot.com/

http://www.pappipuikoissa.blogspot.com/

http://ssilmukat.blogspot.com/

http://pami66.blogspot.com/

http://appelsiini.vuodatus.net/

http://ellimellinblogi.blogspot.com/

http://intsu.vuodatus.net/

Osaan toki laskea, mutta kun ystäviä on niin paljon....

 

Fakta 8. Lempimusiikkini

Jenni Vartiainen - Missä muruseni on [Official Music Video]

 http://www.youtube.com/watch?v=EO0p_U1w89A